Kanelipullat kierteellä

Kanelipullat kierteellä

Historian paras kanelipullaresepti löytyy tietysti täältä blogista (heh:)) ja perusreseptiä on kiva välillä varioida uusilla pullamuodoilla. Siispä tässä esimerkki kanelipullista kierteellä, ”kanelsnurror”, aivan superhelppoja toteuttaa!

Resepti on sama kuin perinteinen kanelipullaresepti, ainut ero liittyy kokoamisvaiheeseen: sen sijaan, että rullaisit taikinan, niin taita se yksinkertaisesti kaksinkertaiseksi (eli käännä suorakaiteeksi kaulitusta taikinasta yläreuna alemman päälle kokonaan). Tee sitten veitsellä noin 1,5 sentin kokoisia pätkiä, painele niitä vähän ja kieritä sitten eri suuntiin päistä kiinni pitäen. Pyöräytä jäljelle jäävä pää pullan alle, jolloin se pysyy paremmin koossa. Tyyli on vapaa! :) Asettele pellille muffini- vuokiin, nostata ja voitele ja paista sitten ohjeen mukaan. Kierteitä tulee ohjeella noin 18 kappaletta.

Kanelipullien ohje löytyy täältä!

 

kanelsnurror

kanelbullar, kanelbullar!

kanelbullar, kanelbullar!

Ensimmäisen blogipostauksen on oltava ihanat jättikorvapuustit! Ruotsissa nämä herkut ovat saaneet jo oman päivänsä ja syksyisin vietetäänkin virallista kanelipullan päivää ”kanelbullens dag”, jolloin on luonnollisesti lupa syödä niin paljon pullia kuin napa vetää. Resepti tuntuu olevan sama kuin meillä, ainoana erona pullan muoto. Suomityylillä useimmiten ”kolmioiksi” leikattu ja painettu, Ruotsissa enemmän kierteen näköinen tekele. Tässä joka tapauksessa oma reseptisuosikki suoraan Sunnuntai vehnäjauhopaketin kyljestä, pienesti muunneeltuna. Alkuperäisen ohjeen mukaan 35 korvapuustia mutta tätä omaa ohjetta seuraten syntyy 12-15 herkullista jättikorvapuustia (kaulitaan taikina vain yhdeksi levyksi kahden sijaan ja se saa jäädä hieman paksummaksi). Varsågoda!

  • 5 dl kevyt tai täysmaitoa
  • 1 (iso) kananmuna
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • 1,5 pakettia hiivaa
  • 13-15 dl vehnäjauhoja
  • 200 gr huoneenlämpöistä tai sulatettua voita

täyte

  • 100 gr sulatettua voita
  • 1-2 dl sokeria ja kanelia

1. Lämmitä kattilassa maito kädenlämpöiseksi ja murenna sitten joukkoon hiiva.

2. Lisää seokseen muna, sokeri, kardemumma ja suola, sekoita.

3. Lisää jauhoja vähitellen (käsin tai jos löytyy niin monitoimikoneen taikinakoukulla vatkaten) ja loppuvaiheessa voi. Vaivaa taikinaa pitkään niin, ettei se tartu enää reunoihin. Taikina saa kuitenkin mielummin jäädä aavistuksen raskaaksi/voiseksi sen sijaan että käyttäisi liikaa jauhoja ja taikinasta tulisi kovaa.

4. Nostata liinan alla lämpimässä paikassa (omassa kodissa jääkaapin yläkaappi on toimiva tähän) noin 40 minuuttia.

5. Taikinan kohottua vaivaa ilmakuplat pois.

6. Kauli taikina pöydällä suorakaiteen muotoon, varmista että levy on tasaisen paksuinen. Itse kaulin taikinasta aina hieman paksumman levyn, jolloin pullasta tulee ihanan kuohkea ja herkullinen.

7. Kaada sulatettu voi taikinalevyn päälle ja sudi tasaisesti pullasudilla. Voin sijasta voi tässä myös hyvin käyttää juoksevia valmisteita, kuten Flora culinessea.

8. Ripottele taikinalevy päälle paljon sokeria, niin että taikina on kauttaaltaan valkoinen. Ja päälle runsaasti kanelia. Kieritä pullataikinalevy ”kääretorttumaisesti” niin, ettei kierteiden väliin jää löysää taikinaa/ilmaa.

9. Leikkaa kolmion muotoisia paloja, joissa on vinot reunat ja noin 2 cm päälliosa. (Mikäli haluaa yksinkertaistaa, niin palat voi leikata myös suoraan, ”kääretorttupalamaisesti” ja asetella sellaisenaan pellille.) Asettele tekeleet tasainen kärki ylöspäin uunilevylle ja paina alaspäin keskeltä, ihan ”maahan” saakka. Anna pullien nousta hellalla liina alla noin 20 minuuttia. Laita uuni samaan aikaan kuumenemaan 225 asteeseen.

10. Voitele pullat sitten kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunin keskiosassa noin 10-15 minuuttia, niin että pullat ovat kullanrukeita. Älä anna pullien paistua liikaa, etteivät ne kuivu. Kun nostat pullat uunista, niin laita ne keittiöpyyhkeen alle, jolloin ne vielä pehmenevät.

11. Valmista, nam!

kanelipullat